tiistai 14. joulukuuta 2010

Uptown Girl

KLUBI ON NYT TÄYNNÄ! Kiitos kiinnostuneille!

Vrt. Edellinen postaus.

Nyt laskin YTK:n hintaa. Ylemmän tason klubi maksaa 120 euroa, mutta kyllä sille rahalle irtoaa vastinettakin.

* Yksi vyyhti superihkua sukkalankaa, joka on niin ihanaa että se kädessä kulkee vain ympyrää ja silittelee sitä about viikon ennen kuin siitä malttaa päästää irti. Tämä on sen verran hintavaa, että en ole ottamassa sitä normimyyntiin, eli nyt on ehkä ainoa tilaisuus!
* Yksi vyyhti kotimaista ihkulankaa.
* Yksi vyyhti perusihkulankaa, jonka nimi jääköön vielä paljastamatta. Mutta on kivaa!
* Yksi vyyhti Sockia.
* Joka pakettiin jotain hemmottelua, samaan tapaan kuin Bad Things Clubissa.
* Sukkaohje (sama kuin ATK:ssa).
* Postikulut.

Paketteja tulee kolme, niistä yhdessä on 200 grammaa lankaa. Kahdessa muussa on 100 grammaa. Eli yhteensä 400 grammaa!

Nyt on sen verran suolainen hinta, että se voidaan maksaa kahdessa erässä. Ehkä jopa kolmessa, riippuu miten ihmiset maksaa. Jos elämässä on joku jonka on syytä ostaa kallis lahja jouluksi, niin tämä ei ole huono vaihtoehto lainkaan!

Lähetyskuukaudet ovat tammikuu, maaliskuu ja toukokuu.

Tähänkin mukaan blogin kautta, eri postauksessa. Saa liittyä molempiinkin! Kumpaankin klubiin otetaan viisi tulijaa. Jos liittyy kumpaankin klubiin postikulut yhdistyvät, eli hinta laskee. Räknään sitten uuden hinnan! Samoin postikuluton hinta järjestyy jos noudat pakettisi Turusta itse.

Drum and Basic

KLUBI ON NYT TÄYNNÄ! Kiitos kiinnostuneille!

Multa on toivottu uutta sukkalankaklubia ja semmoinenhan si on tulossakin.

With a twist!

Klubeja tulee nimittäin kaksi! Teemana noin karkeasti suunniteltuna semmoinen kuin Upstairs & Downstairs.

Mitä tämä sitten on merkitsevinään? Yksinkertaista! Koska klubit ovat kivoja ja paketit huippuja, pakettirakkautta on levitettävä mahdollisimman laajalle. Ja koska ihkulangat on ihkuja, niitäkin pitää levittää. Mutta ihkulanka maksaa!

Luvassa on siis vaihtoehtoinen ATK, Alemman Tason Klubi! Tämä klubi asuu vanhempiensa kellarissa ja pelaa nettiroolipelejä päivät pitkät. Mutta se on silti hyvin valloittava ja rakastettava persoona, sellainen perustyyppi. Alakertaklubissa luvassa on 300 grammaa ihan tavallista lankaa. Sockia, Sock Duoa ja joku vähän perustasoa ihkumpi mutta ei silti vielä Eric Northmanin säärikarvoista kehrättyä. Langan mukana paketissa on vähän ihan tavallista karkkia, ja luvassa on myös ohje.

Tarjolle tulee myös YTK, Ylemmän Tason Klubi. Se omistaa asunnon Etu-Töölössä ja tekee itse sushinsa. YTK menee aina vähän pidemmälle, kaikessa, eli lankaakin on tulossa enemmän. 400 grammaa, josta 200 perusihkua, 100 megaihkua ja 100 peruslankaa. Lisäksi paketissa tulee Bad Things Clubin hengen mukaisesti jotain pientä hemmottelua. Ja se sama ohje kuin ATK:ssakin.

Kumpaankin klubiin otetaan viisi tulijaa. Juuri nyt myynnissä on ATK, johon pääsee mukaan kommentoimalla tähän postaukseen että minäminäminä.

Eli Alemman Tason Klubissa ollaan perusasioiden äärellä. Sukkalankaa, kaunista sellaista. Ja karkkia. Mitä muuta voi neuloja kaivata? En mä ainakaan keksi ihan äkkiä mitään.

ATK:n hinnaksi laskin 65 euroa. Siihen hintaan sisältyy seuraavat jutut:

* Yksi vyyhti Lai-la-lai Yarnz Sockia
* Yksi setti Lai-la-lai Yarnz Sock Duoa
* Yksi vyyhti salaista lankaa, joka on ihkummasta päästä asteikkoa. (Eli Merino/Tencel, Meriboo, Merino Strong, jotain sitä luokkaa. Sukkalankaa, kuitenkin.)
* Joka pakettiin karkkia
* Sukkaohje
* Postikulut

Kaikista langoista tulee siis 10-15 % alea. Ei huono! Onko elämässä joku, jolle saa vielä kertoa mitä haluaa joululahjaksi? Tästä tämmönen!

Lähetyskuukaudet ovat tammikuu, maaliskuu ja toukokuu.

Hinta on kohtalaisen pieni, mutta jos joku osamaksua ehdottomasti tarvitsee siitä voidaan neuvotella.

Mukaan pääsee siis viisi ensimmäistä, olkaa nopeita! Ihkuklubia alan pakertaa just nyt saman tien kanssa, siitä seuraavassa postauksessa lisää.

Jos liittyy kumpaankin klubiin postikulut yhdistyvät, eli hinta laskee. Räknään sitten uuden hinnan! Samoin postikuluton hinta järjestyy jos noudat pakettisi Turusta itse.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

I'll follow you until you'll love me

Noni! Ny on kuvattu! Aimo kasa lankaa jäi myyjäisissä myymättä, joten teillä kävi aika säkä!

Alehinnat niissä joissa kuva on huono.

Jos jokin lanka on saatava omaksi, kommentoi sen numero ja itsestäsi tunnistetieto jolla saan sinuun yhteyden. En tiedä kuka kukin on bloggerissa, joten kirjautuneena oleminen ei riitä.

Postikulut Itellan hinnaston mukaan.

Ok, let's go! Aluksi esilankaa, kehruuvillaa!

0. Fantasia Ahti, 100 g, 100 % corriedalea. Pehmeää, kivaa kehrättävää aloittelijoillekin! 15 euroa plus postikulut.

ahticorriedale

1. MYYTY Waste None Kettu, 100 g, 70 % merinoa ja 30 % tenceliä. Tämä pääsi vähän huopumaan, aivan letin pää on huopunut tiukempaan ja koko letti sen verran, että suoraan letiltä ei saa kehrättyä. Mutta jos sen venyttelee (drafting) ensin niin hyvin sujuu. Mutta alehintaan silti, 10 euroa plus postikulut.

kettumerinotencel

2. MYYTY Waste None Magenta, 100 g, 100 % superwash BFL. Priima on, ja superpehmeä ja pöyheä. 15 euroa plus postikulut.

magentabflsuperwash

3. MYYTY Waste None Mittenz Mix, 75 % villa, 25 % nylon, 260 m / 100 g. Tämä on mix, joten saat sattumanvaraisesti poimitut kaksi tai kolme vyyhteä. 12 euroa 2 vyyhteä, 17 euroa kolme. Yhdellä vyyhdillä on 50 grammaa. Plus postikulut!

mittenzrivi

4. 7 JÄLJELLÄ Waste None Fat Sock Mix, 75 % villa, 25 % nylon, 200 m / 100 g. Tämä on mix, joten saat sattumanvaraisesti poimitut kaksi tai kolme vyyhtiä. 12 euroa 2 vyyhteä, 17 euroa kolme. Yhdellä vyyhdillä on 50 grammaa. Plus postikulut!

fatpile

5. MYYTY UUTUUS Fantasia Ahti Finnsock, 85 % suomenlampaan villa, 15 % nylon, 350 m / 100 g. Ihana lampaantuoksuinen juureva mutta pehmeähkö sukkalanka. Tiukka kierre. 18 euroa plus postikulut.

ahtifinnsock

6. MYYTY UUTUUS Garden Kurjenpolvi Finnsock, 85 % suomenlampaan villa, 15 % nylon, 350 m / 100 g. Ihana lampaantuoksuinen juureva mutta pehmeähkö sukkalanka. Tiukka kierre. 18 euroa plus postikulut.

pionifinnsock

7. MYYTY Waste None Rescue Merino Sock, 100 % merino, 310 m / 100 g. Tiukkakierteinen sukkalanka, riittää ainakin naisten sukkapariin. Hinta 17 16 euroa plus postikulut.

Oli vähän hankala kuvata, tämä on koko lailla pelastusliivien oranssi.

oranssimerinosock

8.Waste None Wasabi Merino Sock, 100 % merino, 310 m / 100 g. Tiukkakierteinen sukkalanka, riittää ainakin naisten sukkapariin. Hinta 17 euroa plus postikulut.

wasabi

wasabi2

9. Garden Kurjenpolvi Merino Sock, 100 % merino, 310 m / 100 g. Tiukkakierteinen sukkalanka, riittää ainakin naisten sukkapariin. Hinta 17 euroa plus postikulut.

kurjenpolvimerinosock

10. MYYTY UUTUUS Garden Kesäyö Sock Plank, 2 x 50 g, 75 % villa, 25 % nylon, 420 m / 100 g. Liukuvärjätty! Valmiiksi neulotusta palasta näkyy, miten värit menevät valmiissa sukassa. Pura keriksi tai neulo suoraan palikasta komeat sukkaset! Aloita vaikka eri päistä ja tee päheet raitasukat. Tai kaksi samanlaista sukkaa niuhommille! Levyt ovat kuvassa päällekkäin, ne on myös värjätty niin eli keskenään ovat koko lailla samanlaiset. Hinta 17 euroa plus postikulut (tämä tulee sitten kirjeessä yksinään, eli postikulut romahtavat jos ostat vain tämän).

rulla

11. Garden Kevät Kampavilla, 100 % villa, n. 190 m / 100 g. Vähän karheaa, en tekisi tästä kaulalle tulevia juttuja tai päähineitä. Mutta lapaset kyllä, tai tiukkaan neulotut sukat. Tiukka kierre, kestää kulutusta. Näitä on kaksi samanväristä, 12 euroa kappale tai 20 eurolla molemmat. Plus postikulut.

koivukampavilla

12. Garden Oliivi Kampavilla, 100 % villa, n. 190 m / 100 g. Vähän karheaa, en tekisi tästä kaulalle tulevia juttuja tai päähineitä. Mutta lapaset kyllä, tai tiukkaan neulotut sukat. Tiukka kierre, kestää kulutusta. 12 euroa plus postikulut.

oliivikampavilla

13. Waste None Sade Kampavilla, 100 % villa, n. 190 m / 100 g. Vähän karheaa, en tekisi tästä kaulalle tulevia juttuja tai päähineitä. Mutta lapaset kyllä, tai tiukkaan neulotut sukat. Tiukka kierre, kestää kulutusta. 10 euroa plus postikulut.

Kuva ei ole ihan kohdallaan, tämä on farkuhtava sininen.

sadekampavilla

14. MYYTY Garden Kurjenpolvi Kampavilla, 100 % villa, n. 190 m / 100 g. Vähän karheaa, en tekisi tästä kaulalle tulevia juttuja tai päähineitä. Mutta lapaset kyllä, tai tiukkaan neulotut sukat. Tiukka kierre, kestää kulutusta. 10 euroa plus postikulut.

Kuva ei ole ihan kohdallaan, tämä on sinertävään taittava punavioletti.

pionikampavilla

15. Waste None Myrsky Kampavilla, 100 % villa, n. 190 m / 100 g. Vähän karheaa, en tekisi tästä kaulalle tulevia juttuja tai päähineitä. Mutta lapaset kyllä, tai tiukkaan neulotut sukat. Tiukka kierre, kestää kulutusta. 12 euroa plus postikulut.

myrskykampavilla

16. Waste None Metsä Kampavilla, 100 % villa, n. 190 m / 100 g. Vähän karheaa, en tekisi tästä kaulalle tulevia juttuja tai päähineitä. Mutta lapaset kyllä, tai tiukkaan neulotut sukat. Tiukka kierre, kestää kulutusta. 12 euroa plus postikulut.

metsäkampavilla

17. Waste None Kaarna Kampavilla, 100 % villa, n. 190 m / 100 g. Vähän karheaa, en tekisi tästä kaulalle tulevia juttuja tai päähineitä. Mutta lapaset kyllä, tai tiukkaan neulotut sukat. Tiukka kierre, kestää kulutusta. 12 euroa plus postikulut.

kaarnakampavilla

18. Waste None Maa Kampavilla, 100 % villa, n. 190 m / 100 g. Vähän karheaa, en tekisi tästä kaulalle tulevia juttuja tai päähineitä. Mutta lapaset kyllä, tai tiukkaan neulotut sukat. Tiukka kierre, kestää kulutusta. 12 euroa plus postikulut.

maakampavilla

19. Waste None Kettu Kampalanka, 100 % villa, n. 198 m / 100 g. Vähän karheaa, en tekisi tästä kaulalle tulevia juttuja tai päähineitä. Mutta lapaset kyllä, tai tiukkaan neulotut sukat. Tiukka kierre, kestää kulutusta. 12 euroa plus postikulut.

kettukampalanka

20. Garden Orvokki Kampavilla, 100 % villa, n. 190 m / 100 g. Vähän karheaa, en tekisi tästä kaulalle tulevia juttuja tai päähineitä. Mutta lapaset kyllä, tai tiukkaan neulotut sukat. Tiukka kierre, kestää kulutusta. 12 euroa plus postikulut.

orvokkikampavilla

21. Waste None Pilvi Kampavilla, 100 % villa, n. 190 m / 100 g. Vähän karheaa, en tekisi tästä kaulalle tulevia juttuja tai päähineitä. Mutta lapaset kyllä, tai tiukkaan neulotut sukat. Tiukka kierre, kestää kulutusta. 12 euroa plus postikulut.

pilvikampavilla

Semmoista olis tarjolla! Kannattaa tarttua tilaisuuteen!

maanantai 29. marraskuuta 2010

Shall I compare thee to a summer's day?

Heippaheijaa! Marraskuu on lopuillaan ja pitkän synkiöajan jälkeen kaipaa jo vähän väriterapiaa. Kesäisiä vahvoja värejä luvassa, aurinkolasit päähän nyte sano Horatio kun vitsin lohkaisi.

Jos jokin kiehtoo ja kutsuu ja vaatii päästä omaksesi, kommentoi langan numero ja itsestäsi jokin muukin tunnistetieto kuin Blogger-tunnus. Minä en yhtään tiiä keitä missäkin blogissa asuu.

Postikulut ovat todelliset, siten kuin Itella ne haluaa laskuttaa. Tästä lähtee!

1. MYYTY Waste None Kevät Merino Sock, 100 % merino, 310 m / 100 g. Tiukkakierteinen sukkalanka, riittää ainakin naisten sukkapariin. Hinta 17 euroa plus postikulut.

springmerinosock

2. Waste None Rescue Merino Sock, 100 % merino, 310 m / 100 g. Tiukkakierteinen sukkalanka, riittää ainakin naisten sukkapariin. Hinta 17 euroa plus postikulut.

Oli vähän hankala kuvata, tämä on koko lailla pelastusliivien oranssi.

oranssimerinosock

3. UUTUUS Garden Kesäyö Sock Plank, 2 x 50 g, 75 % villa, 25 % nylon, 420 m / 100 g. Liukuvärjätty! Valmiiksi neulotusta palasta näkyy, miten värit menevät valmiissa sukassa. Pura keriksi tai neulo suoraan palikasta komeat sukkaset! Aloita vaikka eri päistä ja tee päheet raitasukat. Tai kaksi samanlaista sukkaa niuhommille! Levyt ovat kuvassa päällekkäin, ne on myös värjätty niin eli keskenään ovat koko lailla samanlaiset. Hinta 17 euroa plus postikulut (tämä tulee sitten kirjeessä yksinään, eli postikulut romahtavat jos ostat vain tämän).

rulla

4. UUTUUS Waste None Kevät Kampalanka, 100 % villa, n. 198 m / 100 g. Kokeiluerä kehräämön alelaarista! Tuntuu mukavan rouhealta, en tekis tästä pipoa tai kaulalle tulevaa juttua mutta lapaset kyllä. Tai jopa sukat, jos neuloisi oikein tiukkaa, kierre on aika hyvä. Jos pumpulityynyn neulominen kyllästyttää, kokeile välillä kunnon villaa! Hinta 12 euroa plus postikulut.

springkampalanka

5. UUTUUS Waste None Kettu Kampalanka, 100 % villa, n. 198 m / 100 g. Kokeiluerä kehräämön alelaarista! Tuntuu mukavan rouhealta, en tekis tästä pipoa tai kaulalle tulevaa juttua mutta lapaset kyllä. Tai jopa sukat, jos neuloisi oikein tiukkaa, kierre on aika hyvä. Jos pumpulityynyn neulominen kyllästyttää, kokeile välillä kunnon villaa! Hinta 12 euroa plus postikulut.

kettukampalanka

6. MYYTY UUTUUS Waste None Kuusi Kampalanka, 100 % villa, n. 198 m / 100 g. Kokeiluerä kehräämön alelaarista! Tuntuu mukavan rouhealta, en tekis tästä pipoa tai kaulalle tulevaa juttua mutta lapaset kyllä. Tai jopa sukat, jos neuloisi oikein tiukkaa, kierre on aika hyvä. Jos pumpulityynyn neulominen kyllästyttää, kokeile välillä kunnon villaa! Hinta 12 euroa plus postikulut.

Vähän hankalampi kaveri taas, tämä on tumma sinertävä kuusenvihreä.

kuusikampalanka

Siinäpä he! Terapioitukaa!

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Afternoon delight

Pikaiset! Värjäsin tilaustöitä ja tällaiset kaverit tulivat siinä sivussa myyntiin!

Jos joku miellyttää niin että haluat omaksi, kommentoi langan numero ja itsestäsi tunnistetieto niin otan yhteyttä!

1. MYYTY Waste None Steampunk Bamwool, 65 % villa, 35 % bambu, 204 m / 100 g. Kahdella 50 gramman vyyhdellä, jotka ovat pienellä solmulla kiinni toisissaan. Superpehmeä, kauniskiiltoinen, aivan ihana. Kutittamaton pipo tai kauluri! 15 euroa plus postikulut.

steambamwool

2. Garden Sitruuna Bamwool, 65 % villa, 35 % bambu, 204 m / 100 g. Kahdella 50 gramman vyyhdellä, jotka ovat pienellä solmulla kiinni toisissaan. Superpehmeä, kauniskiiltoinen, aivan ihana. Kutittamaton pipo tai kauluri! 15 euroa plus postikulut.

lemonbamwool

lemonbamwool2

3. Novita Tico Tico, In the army, 75 % villa, 25 % nylon, 400 m / 100 g. Liukuvärjätty, komea pikkuhuivi tai sukkaset. 13 euroa + postikulut.

Värjäsin tämän tutun kaverin vielä kerran uudestaan, jos se kelpais nyt. Tykkään ainakin ite enemmän!

armyticotico

armyticotico2

Sit on vielä myymättä pari edellisiä. Ostakaa, kauniita! Tätä pohjalankaa ei välttis tule enää lisää, kivaa tiukkakierteistä merinoa.

4. MYYTY Garden Karppilampi Merino Sock, 100 % merino, 310 m / 100 g. Tiukkakierteinen sukkalanka, riittää ainakin naisten sukkapariin. Tätä ei ole tulossa näillä näkymin lisää, en ole onnistunut mistään saamaan. Simskatti! Hinta 17 euroa plus postikulut.

karppimerino

karppimerino2

5. Waste None Wasabi Merino Sock, 100 % merino, 310 m / 100 g. Tiukkakierteinen sukkalanka, riittää ainakin naisten sukkapariin. Tätä ei ole tulossa näillä näkymin lisää, en ole onnistunut mistään saamaan. JA tämä vyyhti on niin käsittämättömän hienon värinen, että en halua luopua tästä. Joten se on kalliimpi! Päästän tämän kaunokaisen käsistäni (raskain mielin) 24 eurolla plus postikulut. Tän hyllyyn jääminen ei meinaan harmita! Väri oli hankala kuvata mutta pääsin aika lähelle, en ole koskaan eläissäni nähnyt mitään joka olisi tismalleen tämän langan väristä. Kaunis, kaunis, kaunis. Enkä tasan osaa tehdä toista, Waste None-sarjan huono puoli.

wasabi

wasabi2

torstai 21. lokakuuta 2010

I don't know who you think you are, but before the night is through

Nyt Bad Things-klubi on täynnä! Kiitos kaikille kiinnostuneille, tästä tulee huippua!

Esittelen blogissakin hienon inspiraatiokuvakollaasin, tadaa!

decadence

Nyt jos jäi kaivelemaan että yhyy onpa maailma epäreilu kun en päässyt mukaan, kerää mukaan neljä (tai kolme, voin pitää yhdet langat ihan hyvin itte..) kaveria ja tuu huutelemaan! Mun pitää tilata langat viiden erissä, meinaan, ni siks tarvii olla monta ystävää matkassa. Tyttöjen ilta! Tai poikien, tykkää pojatkin langasta ja hemmottelusta.

Maanantaihin 25.10. asti on aikaa! Eli periaatteessa sunnuntai-maanantai-yöhön, mä alan tilata juttuja maanantaina.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

When you came in the air went out

EDIT: Tein lisää laskelmia, ja klubi saadaan käyntiin myös osamaksulla! Eli klubin voi halutessaan maksaa KAHDESSA ERÄSSÄ, ensimmäinen erä 60 euroa ja toinen erä 60 euroa.

Tervetuloa! Klubin ovet ovat auki! Sisään päästetään viisi ensimmäistä seuraavalla varauksella:

JOS et pysty maksamaan klubia saman tien, kerro siitä. Saat nimesi ovimiehen listalle, ja jos maksupäivän aattoon mennessä klubi ei ole täynnä, poke päästää sinut sisään.

Eli paikan voi periaatteessa varata, mutta se ei sitten ole varma.

Luvassa on siis Bad Things-klubi, joka keskittyy syntiseen hekumallisuuteen ja rappiolliseen dekadenssiin. Luvassa on ihkulankoja, joita ei välttämättä muuten tämän avaruuskoiran padoista enää nouse. Seurana on paketin teeman mukaista ekstraa. Lupaan pakata ainakin johonkin niistä suklaata!

Paketteja on luvassa kolme, ja ne tulevat noin kahden kuukauden välein. Ensimmäinen paketti olis tarkoitus lähettää marraskuussa, mutta riippuen siitä, miten pian klubi täyttyy (= miten pian saan rahaa ostaa juttuja siihen) voi mennä joulukuullekin.

Kussakin paketissa on siis vyyhti lankaa (50 - 100 g, ne 50 grammaset olisivat joko kashmiria tai angoraa tai molempia, eli metrejä riittää kyllä yhteen työhön) ja ekstraa. Paitsi viimeisessä paketissa lankoja on kaksi. Postikulut sisältyvät hintaan.

Ja! Sain kuin sainkin markalta suostumuksen! Eli yksi paketeista (se toisena tuleva) on käytännössä Markkalankaa!

Kaikkiaan tästä klubistahan on tulossa siis aivan poskettoman huippu. Ja siihen saa alkaa pyrkiä sisään nyt heti! Sisäänpääsymaksu on 120 euroa (ihkulanka maksaa mulle niin paljon!), mutta kuka sitä neulojaa hemmottelee ellei neuloja itse?

perjantai 15. lokakuuta 2010

I wanna do bad things with you

Moro taas!

Sain just niin loistavan idean ettei toista ookaan hetkeen tullut!

Siis kaikkihan mun lankani ovat ihkulankoja, eikö? Mutta jotkut ovat selvästi muita ihkumpia! JA ajattelin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja tutustua vähän uusiin pohjalankoihin!

Eli, homman nimi olis tämä:

UUSI KLUBI TÄTTÄRÄÄ! Teemana olisi, kuten otsikko kertoo, Bad Things. Eli kaikkea tosi syntistä ja hekumallista ja muuta tuhmaa!

Langat eivät olisi tällä kertaa kaikki sukkalankaa tai kaikki huivilankaa. Pohdintalistalla ovat muun muassa seuraavat mahdolliset kaverit:

Angora Lace, 100 % (!) angoraa, 400 m / 50 g
BFL DK, 100 % BFL, 225 m / 100 g
Baby Silk Lace, 70 % babyalpakka, 30 % silkki, 800 m / 100 g
Baby Alpaca DK, 100 % babyalpakka, 200 m / 100 g
Cashmere 4-ply, 100 % (!) kashmir, 200 m / 50 g
Merino Silk DK, 58 % merino, 42 % mulperisilkki, yksisäikeistä, 230 m / 100 g

Ja tietty jo tutuista langoista jotain megaherkkuja (Fab Sock, Super Sock, anyone?)!

Lisäksi paketista löytyisi jotain kivaa pientä ekstraa, teeman mukaan. Teemoina ovat myös kaikki paha ja syntinen ja tuhma (mutta ei k-18-kamaa!), ja yhteen paketeista saattaa liittyä tai sitten ei satoja vuosia vanhoja könsikkäitä ja etelävaltiolaisittain ääntäviä pimatsuja.

Hintaa tulisi luksussisällön takia vähän enemmän, justiinsa laskin esimerkkiklubin (en oo siis vielä päättänyt sisältöä tarkkaan, riippuu siitäkin vähän mitä toivotaan) hinnaksi kolmesta paketista (neljä lankaa plus sälät) postikuluineen 120 euroa. Siihen sisältyi kaksi kalleinta lankaa, eli tää tosiaan voi alentua tuosta vielä.

Kiinnostuitko? Innostuitko? Haluatko mukaan? Kerro heti! Kerro myös mitä lankoja ja vahvuuksia olis tosi jee saada! Ja tee se nopeasti, haluisin saada tän myyntiin asap!

(En ole vielä kysynyt apinalta - moi markka! - mut ajattelin ylipuhua sen tekemään yhden paketeista.)

perjantai 8. lokakuuta 2010

The Great Outdoors

Noni! Ehinpäs vyyhdetä uusiksi ja kuvata lankaset! Nyt olen perillä ja ehdin tuupata ne myyntiinkin, tjohoho. (Höhöhöhö tuupata.)

Tuttu tyyli. Jos näkyy joku kiva lanka niin kommentoi sen numero ja itsestäsi jokin tunnistetieto. Ei riitä, että on kirjautuneena bloggeriin, en mä tiedä yhtään ketä ihmiset blogimaailmassa on. Ravelrynikki tai sähköposti on oiva vaihtoehto, poistan kommentit joissa sähköposti lukee heti kun olen nähnyt ne. Laskutan todelliset postikulut paketin painon mukaan, ykkösluokan maksikirjeenä tulevatten.

Bamwoolista en tiedä saanko sitä enää lisää ja jos saan, niin minkä verran ja mihin hintaan. Jos sitä on miettinyt ni on aika toimia!

1. Garden Karppilampi Merino Sock, 100 % merino, 310 m / 100 g. Tiukkakierteinen sukkalanka, riittää ainakin naisten sukkapariin. Tätä ei ole tulossa näillä näkymin lisää, en ole onnistunut mistään saamaan. Simskatti! Hinta 17 euroa plus postikulut.

karppimerino

karppimerino2

2. MYYTY Garden Karppilampi Bamwool, 65 % villa, 35 % bambu, 204 m / 100 g. Kahdella 50 gramman vyyhdellä, jotka ovat pienellä solmulla kiinni toisissaan. Superpehmeä, kauniskiiltoinen, aivan ihana. Kutittamaton pipo tai kauluri! 15 euroa plus postikulut.

karppibamwool

karppibamwool2

3. MYYTY Garden Karppilampi Sock, 75 % villa, 25 % nylon, 420 m / 100 g. Oiva perussukkalanka! Tämän vyyhdin kanssa kävi niin, että sekä alussa että lopussa on pidempi pätkä lähes pelkkää oranssi-petroolia, keskemmällä oranssi-petrooli ja turkoosi-petrooli vaihtelevat satunnaisesti. Päheä! 12 euroa plus postikulut. (Halpa!)

karppisock

karppisock2

4. MYYTY Fantasia Ahti Bamwool, 65 % villa, 35 % bambu, 204 m / 100 g. Kahdella 50 gramman vyyhdellä, jotka ovat pienellä solmulla kiinni toisissaan. Superpehmeä, kauniskiiltoinen, aivan ihana. Kutittamaton pipo tai kauluri! 15 euroa plus postikulut.

ahtibamwool

ahtibamwool2

5. MYYTY Fantasia Ilmatar Thermal, 100 % villa, 620 m / 100 g. Pehmeää, ohutta, lämmintä ja keveää. Kaksi 50 grammaista, jotka on vyyhdetty pienellä solmulla yhteen ja värjätty yhtenä vyyhtinä. Komean huivin saa tästä! Hinta 22 euroa plus postikulut.

ilmatarthermal

ilmatarthermal2

6. MYYTY Fantasia Ceto Thermal, 100 % villa, 620 m / 100 g. Pehmeää, ohutta, lämmintä ja keveää. Kaksi 50 grammaista, jotka on vyyhdetty pienellä solmulla yhteen ja värjätty yhtenä vyyhtinä. Komean huivin saa tästä! Hinta 22 euroa plus postikulut.

cetothermal

cetothermal2

7. MYYTY Garden Laventeli Sock, 75 % villa, 25 % nylon, 420 m / 100 g. Oiva perussukkalanka! Hankala väri kuvata, tässä on vaaleahkoa lilaa, hentoa vaaleanpunaista ja helmenharmaata (joka tällä näytöllä näyttää luonnovalkealta..mutta se on oikeasti helmenharmaa, hienovarainen ja kaunis). Tosi nätti! 12 euroa plus postikulut. (Halpa!)

laventelisock

laventelisock2

8. MYYTY Garden Kurjenpolvi Sock, 75 % villa, 25 % nylon, 420 m / 100 g. Oiva perussukkalanka! 12 euroa plus postikulut

kurjenpolvithermal

kurjenpolvithermal2

9. MYYTY UUTUUS Garden Kurjenpolvi DK Wool, 100 % villa, 270 m / 100 g. Kaksi 50 grammaista, jotka on vyyhdetty pienellä solmulla yhteen ja värjätty yhtenä vyyhtinä. Peruslanka. Ei mitään hienouksia tai kommervenkkejä. Pehmoista on, ei superpehmeää mutta ei karheaakaan. Kokeiluerä, katotaan mitä väki tykkää! Halpaa ko saippua, ja vielä tutustumistarjoushintaan 13 12 euroa plus postikulut.

kurjenpolvi

kurjenpolvi2

10. MYYTY UUTUUS Waste None Kettu DK Wool, 100 % villa, 270 m / 100 g. Kaksi 50 grammaista, jotka on vyyhdetty pienellä solmulla yhteen ja värjätty yhtenä vyyhtinä. Peruslanka. Ei mitään hienouksia tai kommervenkkejä. Pehmoista on, ei superpehmeää mutta ei karheaakaan. Kokeiluerä, katotaan mitä väki tykkää! Halpaa ko saippua, ja vielä tutustumistarjoushintaan 13 12 euroa plus postikulut.

kettu

kettu2

11. MYYTY UUTUUS <3 Hekku DK Wool, 100 % villa, 270 m / 100 g. Kaksi 50 grammaista. Kattokaa mitkä värit! Kirjoneule tästä niin johan kelpaa! Peruslanka. Ei mitään hienouksia tai kommervenkkejä. Pehmoista on, ei superpehmeää mutta ei karheaakaan. Kokeiluerä, katotaan mitä väki tykkää! Halpaa ko saippua, ja vielä tutustumistarjoushintaan 13 12 euroa plus postikulut.

hekku

hekku2

12. Waste None Wasabi Merino Sock, 100 % merino, 310 m / 100 g. Tiukkakierteinen sukkalanka, riittää ainakin naisten sukkapariin. Tätä ei ole tulossa näillä näkymin lisää, en ole onnistunut mistään saamaan. JA tämä vyyhti on niin käsittämättömän hienon värinen, että en halua luopua tästä. Joten se on kalliimpi! Päästän tämän kaunokaisen käsistäni (raskain mielin) 24 eurolla plus postikulut. Tän hyllyyn jääminen ei meinaan harmita! Väri oli hankala kuvata mutta pääsin aika lähelle, en ole koskaan eläissäni nähnyt mitään joka olisi tismalleen tämän langan väristä. Kaunis, kaunis, kaunis. Enkä tasan osaa tehdä toista, Waste None-sarjan huono puoli.

wasabi

wasabi2

Siinä ovat kaikki! Olen reisum päällä, joten en ole jatkuvasti paikalla kyttäämässä, mutta kyllä mä varmaan pari kertaa ainakin illan aikana kurkkaan!